Tyttöystävä Antoi Sedälle

Minulla oli aikoinaan vähän erikoinen tyttöystävä. Muuten Jossu oli ulkonäöltään ihan tavallinen suomalainen tyttö, joita oli kolmetoista tusinassa. Jossu oli muodokas, voidaan sanoa jopa pyöreäksi. Sellainen tyttö, josta miehet tykkäävät: olalle ylettyvät ruskeat hiukset, siniset silmät, aika suuri ja hyllyvä perse sekä sellaiset leilitissit, jotka olivat ainakin DD-kupin. Muistan, että jätkät kutsuivat häntä joskus Lollo-Liisaksi. Jossu oli lisäksi reipas ja sosiaalinen, jutteli kuin rekkamiehet, vähän ronskejakin. Ei siis mikään missi, mutta muodokas ja sanavalmis tavallinen tyttö.



Erikoiseksi Jossun teki sen naimahalut. Hän oli hirveästi munan perään. Kesken panemisen Jossu alkoi aina toistella, että ”kasvoille, tulehan kasvoille”. Ja kun laukaisin lastini tytön poskille, hän suorastaan kehräsi ja nuoli huuliaan. Muna maistui siis nymfomaanin tavoin. Useita kertoja päivässä, paikasta riippumatta. Aina römpsötin vetelänä. Minulla itselläni oli aika pieni pipelo ja se kieltämättä oli hienoinen pettymys tyttöystävälleni, vaikka ei asiasta koskaan puhuttu. Kerran kun maattiin opiskelijayksiöni vuoteella erään panon jälkeen ja Jossu poltti tupakkia hikisenä, aloin jutella asiasta.



– Oletko joskus saanut isompaa kuin mulla?



– Hmm…no-jooh, onhan sitä…joskus…tai useinkin, Jossu sanoi hämillään.



– Onko sillä koolla sitten merkitystä?



– On kai sillä…puolin ja toisin, Jossu pyöritteli.



– Haluaisitko saada suurta kyrpää?



– Hei, rakas, mä seukkaan nyt sun kanssa.



– Mutta siis mun luvalla.



– En mä tiedä. Kai. Ehkä.



Aihe jäi sillä kertaa, mutta se tuli ajankohtaiseksi vasta kesällä. Olimme molemmat 19-vuotiaita, Jossu opiskeli sairaanhoitajaksi ja minä insinööriksi. Kummatkin pidimme parin viikon tauon kesätöistämme ja suunnittelimme matkustavamme maalle heinätöiden aikaan, auttelemaan vähän setääni Kaunoa. Kauno oli tyypillinen peräkamarin poikamies, yli viisikymppinen ja tapoihinsa pinttynyt. Enkä muista, että sedällä olisi koskaan mitään naista ollutkaan. Kun vietimme serkkujen kanssa lapsuuden kesiä maalla, muistelin, että olimme joskus löytäneet Kaunon salaisen kätkön. Pienet pippelit kovina olimme lukeneet vintillä vanhoja pornolehtiä ja hihitelleet. Olipa sieltä löytynyt jopa outo muovinen putki, suippo. Vasta myöhemmin tajusin, että se oli tekopillu.



Kauno otti meidät lämpimästi vastaan ja tarjosi pullakahvit. Hän jutteli paljon reippaan tyttöystäväni kanssa ja näytti meidän nukkumapaikat vinttikamarista. Vanhettunut Kauno kuitenkin oli. Toki vartalosta näkyi työllä ansaitut jäntevät lihakset, mutta olipa vatsaa kertynyt aika kumpu ja kasvoille syviä uurteita. Nortti-tupakkia kului kuitenkin edelleen kaksi askia päivässä ja suusta pääsi vanhaan malliin kaikki mahdolliset kirosanat.



Ekat päivät olivat raskaita. Ahersimme pellolla heinien kimpussa ja aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta. Kauno teki heinänsä vanhaan malliin, seipäille. Sillä tavalla hän kuulemma sai myytyä ne hevostilallisille. Sitten kun ilta alkoi jo viilentyä, lämmitimme saunan ja pesimme pois liat. Jossu oli saunassa pyyhe ympärillä, mutta me miehet suomalaisittain ihan alasti. Huomasin, miten iäkäs setämies vilkuili välillä tyttöystäväni lihaisia rintoja, jotka eivät millään meinanneet pysyä pyyhkeen sisässä. Vastaavasti Jossu kiinnitti huomion Kaunon siittimeen, joka kieltämättä oli varmasti pitäjän suurin. Suonikas ja punakka röhmy oli löysänäkin parikymmentä senttiä pitkä ja ranteen paksuinen, terskakin romuluinen kuin tennispallo. Jossu punasteli lauteilla ja hihitteli Kaunon puolirivoille jutuille. ”Kyllä se on vain niin, että liian pienet munat jää kiinni lauteiden väliin” Kauno nauroi ja heitteli löylyä ihan kekkosena.



Illalla nussimme nitisevässä sängyssä ja Jossu oli tavallista kiimaisempi. Aivan panon loppuvaiheissa Jossu oli päälläni ja antoi sellaista kyytiä, että pillukarvat savusivat ja rinnat pieksivät kasvojani.



– Eiks ollutkin Kaunolla iso mulkku? Ähisin tyttöystäväni alla.



– Pervo….ahhh….tuollaisia katot.



– Mut eiks ollut?



– Olihan se, joo.



– Haluisitko saada sitä?



– Emmä tiiä.



– Siis oikeesti. Antaisitko sedälle?



– Jos sä haluut, Jossun silmiin syttyi villi himokas pilke.



Aamukahvipöydässä punasteltiin ja toivottiin, ettei setä olisi kuullut panoääniämme. Ryystimme kahvia vaitonaisena, mutta Jossu jo selvästi kiusoitteli Kaunoa. Kun setä tyrkytti pipareita, Jossu heitteli piikikkäästi:



– Eikö se sinulle pitäisi sitä piparia tarjota…?



– Äläs tytönhupakko kehtaa kiusata vanhaa miestä.



– Mikäs vanha se Kauno on, mies parhaassa iässä.



– Höpöhöpö, kaikki lihaksetkin surkastuneet.



– Mutta elimet toimii, Jossu sanoi irstaasti ja kouraisi salaa pöydän alla sedän sarkahousujen etumuksesta.



– No toimii, ei viakraa tarvita, kun tuollainen nuori peura istuu vieressä terhakkaana, Kauno sanoi alun hämmennyksen jälkeen.



– Hahhah, Kauno taitaakin olla tekijämies, Jossu kehräsi.



– Jos veljenpoika ei olisi ehtinyt ensin, olisin tehnyt sinusta emännän tänne, Kauno iski silmää.



Leikinlaskun jälkeen mentiin heinätöihin. Kauno körötteli avotraktorilla ja minä nostelin Jossun kanssa heiniä seipäiltä peräkärryyn. Jossu oli kieltämättä aika pantavan näköinen. Hihaton punavalkoruutuinen avokaulainen paita ei jättänyt paljoa arvailujen varaan meijeriosastolta. Kun Jossu nosti hangollisen heiniä ylös, vilkaisin hänen hikistä ja sänkistä kainaloaan ja huomasin, ettei rintaliiveistä näkynyt merkkiäkään. Lollot pyörivät vapaina paidan sisässä. Alavartaloa peitti lyhyt roiskeläppäinen farkkuhame, joka paljasti mehukkaat reidet. Vaaleanpunaiset kumpparit sopivat jotenkin hyvin tuohon pornoon asuun.



Vinkkasin Jossun luokseni ja kysyin, halusiko hän suurta munaa, nyt siihen olisi mahdollisuus. Jossu empi ja oli hiljaa. Tulkitsin sen myöntymiseksi ja murahdin, että vie Kauno latoon ja anna siellä, teillä on tunti aikaa. ”Kumi on sitten oltava”. Jossu nyökkäsi ja lähdin kävelemään setää kohti. ”Joko alkoi työt väsyttää” Kauno murjaisi ensimmäisenä. Kerroin, että on pistäydyttävä kaupungissa ja että kai setä pärjää sen aikaa tyttöystäväni kanssa. ”Mene vaan, kyllä minä sen perään katson”.



En tietenkään mennyt kaupunkiin, vaan lähimetsään. Sieltä kiersin pajukkoa pitkin lähemmäksi ja suuren veto-ojan kautta kieräytin itseni latoon. Ainut turvallinen paikka oli vanhan pöyhimen takana ja sinne piilotin itseni. Jäin odottelemaan. Jossun heleästi naurusta päätellen he olivat jo tulossa heinäkuorman kanssa. Hengitin syvään ja pohdin, antaisiko Jossu tosiaan yli kolmekymmentä vuotta vanhemmalle ukolle, joka haisi vanhan miehen hielle ja vahvalle tupakalle. Samassa Kauno loikkasi alas traktorin pukilta ja kailotti:



– Tulihan ne joka seiväs tyhjennettyä.



– Ootko varma? Jossu kikatti ja seisoi ladon ovella.



– Yksi voisi vielä olla täynnä, Kauno ymmärsi heti pelin hengen.



– Voisinko minä tyhjentää sen?



Jossu puri huultaan ja repäisi paitansa auki niin lujaa, että napit sinkoilivat. Kaksi piimänvalkoista ja selluliittiarpien verhoamaa utaretta rävähti esille. Nännit sojottivat pitkinä ja turpeina kuin tutit. ”Voi tyttö, mitkä tissit!” Kauno lipaisi huuliaan. ”Mitä jos se poika tulee”. Kauno astui kuitenkin lähemmäksi ja tarrasi työmiehen kourillaan valkoisista nisistä kiinni. Hän puristeli kiihkeästi hyllyviä lolloja ja imaisi nännin suuhunsa. ”Voih Kauno, se on tunnin poissa…tee minulle se mikä naiselle pitää tehdä”. Kauno imi suuria nuoren neidon tissejä ja käsi hakeutui hameen alle. Farkkuhame nousi lanteille ja tyttöystäväni vaaleanruskeat kiharaiset tussukarvat helmeilivät kosteina. Kauno pujautti likaisen sormensa sisälle pilluun ja vemputti sitä pullukan tyttöystäväni kosteassa röörissä. ”Sinähän olet melkoinen nauta, värkki on vetinen kuin suomätäs”.



Hyvänä munanimijänä tunnettu Jossu laskeutui polvilleen ja avasi ukon pussihousujen vyön. Hän laski sarkakangasta alaspäin ja esille ponkaisi haisevannäköinen kyrpä. Olin sen verran huonossa kulmassa, että näin vain miten Kauno piteli kiinni housunsa liitingistä silmät kiinni ja Jossun pää liikkui rytmikkäästi. Kuului maiskutusta ja suihinoton ääniä. Välillä himokas ja huorahtava tyttöystäväni nuoli Kaunon raskaita sipulisäkkejä ja sitten suu alkoi työstää taas vanhaa mulkkua. ”Älä kehtaa, älä kehtaa tyttö hyvä, minulta tulee pian suuhusi” Kauno vaikeroi. ”Haitanneeko tuo mitään” Jossu vain tuumasi ja imeskeli aisaa kuin tikkunekkua. ”



Jossu kuitenkin malttoi lopettaa ja alkoi rullata kumisukkaa suuren siittimen päälle. ”Eikai me tuota…” Kauno oli haluton toimenpiteeseen, mutta Jossu halusi ottaa varman päälle. Kolmannen rikki menneen kortsun jälkeen oli uskottava, että kullin päälle ei kondomi mennyt. Jossu oli neuvoton, mutta vanhalla sonnilla ei mennyt sormi suuhun. ”Selvä peli. Käy lattialle ja avaa reidet, nyt saat aitoa kyrpää”. Jossu avasi pihtinsä ja levitti pilluhuulia. ”Laukaiset sitten minun naamalle, jooko?”.



Jossu oli selällään heinissä ja Kauno nussi tyttöä innokkaasti. Oli jotenkin kiihottavaa katsella kun isokyrpäinen vanhempi mies pani tyrkkyä ja himokasta nuorta, isorintaista tyttöä. Kaunon pussihousujen peittämä perse souti Jossun lämpimässä haarovälissä ja lujat pakarat piilottivat tehokkaasti kyrpää nuoreen pilluun. ”On vain tytöllä tiukka pillu!” Kauno huokaili ja katseli voihkivaa neitosta. Jossun kädet olivat Kaunon lanteilla ja silittelivät ukon harmaita selkähapsia. ”Oothan varvainen, älä lujasti” Jossu sopersi huohotellen vanhan maamiehen alla. Heinät pölisivät ja pääskynen lensi latoon sisälle, kun setämies hässi munankipeää tyttöystävääni. Haisi hiki ja heinäkuu. Itse makasin puista lattiaa vasten muna kovana, enkä uskaltanut liikahtaa.



Kauno nousi polvilleen. Suuri kyrpä heilahteli ja ukko löysäsi vyötään. Mahtimela oli seisokissa sellainen mitä saattoi kuvitella. Napaa vasten sojottava suonikas velmu oli vähintäänkin 25-senttinen. Jossun haltioitunut katse ihasteli, neito siveli kyrpää käsillään. ”Se on liian iso…ja kova kuin pukin sarvi…Pasilla vain sellainen nysäpipelo…ei muhun mahdu tollanen”. Kauno hymisteli tyytyväisenä katsellessaan Jossua ihailemassa aikamiehen jättisauvaa ja totesi. “Mene hupakko kontillesi!”



Jossu taivutti selkäänsä niin, että nuori ja punakka pillu oli maajussille hyvin tarjolla. Kauno ei aikaillut, vaan survaisi kerralla kullinsa sisälle avonaiseen rönttöseen. Melkoinen perseenviipalointikone oli sedällä jalkojen välissä. Sitten Kauno otti Jossun jenkkakahvoista kiinni mustilla sormillaan ja aloitti siementämisen. Mehevä ja pyöreä läskipeppu hyllyi ja tutisi, kun nuorta narttua pantiin kunnolla, astuttiin maaseudun piikojen tapaan. Kauno nautti nussia takaapäin, kun samalla DD-lollot heiluivat kourien ulottuvilla. Setä puristeli ja hyväili rintoja, nännit pyörivät kämmenpohjissa kuin tuoreet pullat ja Kaunon nyytit ruoskivat selluliittipeppua armottomasti. ”On sinulla vaan isot tissit, ja perse kuin seittemän leivän uuni” Kauno ihasteli. ”Tuolla ahterilla, likka, lämmität vaikka koko pirtin”. Jossun voihkina heinäkasassa alkoi yltyä, kun vanha kyrpä piikkasi pesää pohjia myöten. “Pane…pane sillä suurella munallasi!”



”Tuletko likka päälle” Kauno kysyi hengästyneenä ja vetäisi kyrpänsä pois kuumasta vaosta. Kauno asettui heinäkasaan selälleen, jättimäinen mulkku kattoa kohti sojottaen. Jossu kiipesi sedän päälle kuin hylje ja ohjasi terskan pillunhuulille. Läähätin itsekin lattialla ja pallit olivat pakahtua, kun ajamaton karvakolmio alkoi liukua kullin päällä kuin permanentattu karvalakki. Kauno murahteli alla. Hiljalleen Jossu alkoi liikkua edes takaisin, leveä lantio ja suuri peppu menivät ylös ja alas. “Ah, ah, ahhh, njäääh, njäh, jääh” tyttöystäväni voihki kimeästi munan päällä kuin kiimainen naali, kasvot hiessä ja tukka silmillä. Jossun suuret, pulleat rinnat heiluivat ja hyllyivät. Läski tummui ja ihot paukkuivat, ilma oli täynnä tissiä ja munan lemua. ”Isoa mulukkua, isoa mulukkua” Jossu huusi ja jätti kyrvän tussun pohjaan. Vanha ukko läähätti alla, survaisi kyntensä Jossun perselihoihin ja laukesi yhtä aikaa seiväs nuoren tytön pillussa. Valkoista spermaa pulppusi Jossun pillukarvoille, hikisille reisille ja heinille.



Tarina jatkuu, jos haluatte…

Advertisements
Standard

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s